torstai 22. kesäkuuta 2017

Kyllä maalla on mukavaa ja uudet perheenjäsenet

Minulla oli lapsena lähes joka kesä kausikortti paikalliseen kotieläinpuistoon. Siellä vietin siskon tai kavereiden kanssa helposti koko päivän eläimiä silitellen ja katsellen. Olen aina ollut kiinnostunut eläimistä ja haaveillut siitä, että jonain päivänä meillä on oma pieni kotieläinpiha.

Viime lauantaina pieni osa tästä haaveesta toteutui, kun huristimme raksapakulla Myrskylään ja palasimme kotiin kahden uuden perheenjäsenen kera. Tässä ovat Nestori ja Fiina, 2- ja 9-vuotiaat suomenvuohet.


Vuohet tulivat meille lemmikeiksi ja  suorittamaan äärimmäisen tärkeää virkaa maisemanhoitajina. Meidän tontista kun suurin osa on todella pusikoitunutta. Vuohille on rakennettu noin 1000 m2 tarha ja ne saavat lisäksi käyskennellä koko aidatulla pihalla vapaana, kunhan koirat ovat ensin tottuneet niihin. Maiseman raivaamista nimittäin riittää tarhan ulkopuolellakin... Fiina ja Nestori ovat valloittavia, reippaita ja seurallisia persoonia. Fiina tulee kutsusta luokse ja kumpikin nauttii kovasti rapsutuksista ja silityksistä. Ne osaavat kulkea hihnassa, haluavat osallistua aivan kaikkeen ja käyttäytyvät tilanteessa kuin tilanteessa rauhallisesti ja fiksusti. Ne ovat edellisessä kodissaan harrastaneet lasten kanssa vuohiagilityä ja käyneet useissa tapahtumissa rapsuteltavina. Uskomattoman ihania!

Meille piti alunperin tulla kanoja, mutta emme ehdi millään rakentaa niille sopivaa, lämmintä tilaa talveksi. Suunnitelmissa oli myös lampaiden hankkiminen periaatteella "syksyllä pataan", mutta koska keväällä menetin silmäteräni, lupaavan nuoren harrastuskoirani, en kestänyt juuri nyt ajatusta siitä, että joutuisin taas luopumaan jostakin. Lemmikkivuohet osoittautuivat todella hyväksi ratkaisuksi kaikinpuolin. Lampaat ja kanat tulevat vielä jonakin vuonna, sillä haaveena siintää omavaraisuus lihan ja munien suhteen.

Tämä on mielestäni maalla asumisen parhaita puolia. On tilaa (saisi olla kyllä enemmänkin) ja mahdollisuuksia toteuttaa niitä itselle tärkeitä asioita ja unelmia. Aiemman asuinaluetutkijan työni kautta olen monesti pohtinut niitä tekijöitä, jotka ovat itselleni tärkeitä asuinpaikassa ja sitä valitessa. Millaisella paikassa olen onnellinen? Meillähän ei ole oikeastaan ikinä ollut muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa maalle asumaan. Muutamat vuodet kaupungissa menivät ihan hyvin, mutta koko ajan ajatuksissa oli ajatus siitä, että päästäispä jo väljemmille vesille. Luonto, metsä ja peltomaisema ovat hiljaisuuden ohella varmaankin niitä tärkeimpiä asioita. Niistä en oikeastaan suostuisi tinkimään lainkaan. Lisäksi yksi tärkeä ja ehdoton kriteeri on vähintään puolen hehtaarin tontti. Bonuksena nykyisessä asuinpaikassamme on järvi ja sen läheisyys. Kävelymatkan päässä on kaksi rantaa joilta pääsee uimaan ja saa uittaa vielä koiratkin. Järvi on tärkeä paikka talvellakin ulkoilumahdollisuuksien takia. Lenkkimaastot ja -maisemat ovat täällä ihan mielettömät ja vaihtoehtoja on runsaasti. Minä en jaksa talsia samoja polkuja ja reittejä viikosta toiseen :) Vaikka landella ollaankin, niin työmatkaa on meillä kummallakin vain noin 20 min/suunta ja Tampereen keskustaankin ajaa alle puolessa tunnissa. Eipä tuolla kaupungissa tule juuri käytyä, mutta onhan se mukavaa kun on suuren kaupungin palvelut tarvittaessa lähellä.


Positiivinen yllätys on ollut myös tämä kylä ja sen asukkaat. Monesti nimittäin törmää tarinoihin siitä, ettei kylälle muuttaineita ole otettu kovin hyvin vastaan vaan jopa suljettu yhteisön ulkopuolelle. Meidän kylä on aivan ihana, kohtuullisen vireä ja yhteisöllinen vaikka omassa rauhassaan saa jokainen halutessaan olla. Kyläyhdistys järjestää kaikenlaista pientä tapahtumaa, heinäkuussa esimerkiksi lähdemme yhdistyksen järjestämälle risteilylle. Kaikki tietävät toisensa ja kaikki asiat järjestyvät, kun osaa kysyä ja saa suunsa auki. Me olemme saaneet hirveästi apua naapureilta ja kyläläisiltä. Järjestyipä vuohienkin rehuasiat ihan tuosta vain parilla puhelinsoitolla. On turvallinen ja hyvä olo asua täällä. Lauantaina pelasimme pihallamme aamuneljään asti lautapeliä kahden naapuripariskunnan kanssa. Sitä naurunremakkaa kuunnellessa ja maha kippurassa nauraessa ei voinut kuin tuntea ihan äärimmäistä kiitollisuutta ja onnellisuutta. Rakastan tietynlaista piipahtamiskulttuuria ja spontaaniutta. On ihanaa, kun voi huikata naapurille kahvikutsun lenkiltä tullessa tai vain lompsia crocsit jalassa vaihtamaan kuulumisia.

Hyvää juhannusta kaikille!



torstai 8. kesäkuuta 2017

Täällä ollaan!

Niin minä itselleni lupasin ettei tämän blogin kirjoittaminen unohdu talon valmistuessa... Joopa joo.. Blogihiljaisuuden yhtenä syynä on myös työn vaihtuminen tutkijan varsin rennoista etätöistä toisenlaisiin hommiin - säännöllinen työaika klo 8-16 ja pääosin tietokoneella tehtävät työt eivät suuremmin innosta enää illalla avaamaan läppäriä kotona.


Taloon olemme olleet todella tyytyväisiä. Muutaman pikkujutun olisi voinut tehdä toisin, esimerkiksi vaatehuoneen valokatkaisija olisi voinut olla oven oikealla puolella ja eteisessä olisi voinut olla pistorasia. Olen yrittänyt ryhdistäytyä ja ottaa kunnon kuvia järkkärillä, mutta valitettavasti ei taaskaan ole kuin näitä kännykällä otettuja kuvia.


Kevään ja kesän tullen illat on vietetty pitkälti ulkona pihahommissa. Ahkeroimme tarkoituksella koko kevättalven sisähommia ja saimme ne 99% valmiiksi jottei niitä tarvitsisi miettiä kesällä lainkaan vaan voimme keskittyä täysillä esimerkiksi talon maalaamiseen ja terassin tekemiseen. Koko viime kesä tuli vietettyä sisällä seiniä maalatessa ja laatoittaessa, joten tänä kesänä otetaan tuo kaikki aika takaisin ja tehdään ulkona niin paljon kuin vain säät sallivat. Talosta puuttuu sisältä nyt siis enää pari spesiaalilistaa (vaativat hieman pohdintaa...) ja kaksi kynnystä.  Kohta pitäisi aloittaa talon maalaamisen suunnitteleminen. Vinkkejä hyvistä ja kestävistä talomaaleista otan mielelläni vastaan :) Meille on todennäköisesti tulossa melko tumma talo, joten säänkestävyys on plussaa.

Piha on kokenut melkoisia muutoksia hiljattain. Pihasuunnitelmaa ei ole koskaan tehty, sillä ideana oli, että katsotaan mitä tässä pikkuhiljaa keksitään. Koko ajan on ollut selvillä, että maata tarvitaan ja paljon. Koska pihalle ei ole laskettu budjettia, olemme kärkkyneet joutomaata syksystä saakka (pikkuisen meinannut välillä vannetta kiristää, kun tuntui ettei sitä pirun maata saa mistään). Touko-kesäkuun aikana on tullut todettua, että toisen roska on todellakin toisen aarre. Kävi tuuri, kun kilometrin päässä räjäytettiin kallioista tonttia ja saimme sieltä 50 kuormaa louhosta. Louhe on erittäin hyvä materiaali, sillä se ei painu ja sen kantavuus on hyvä. Toki päälle saa varmaan levitellä vielä muutaman vuoden ajan maata, sillä maa pakenee kivien koloihin jne.


Louheen levittämistä varten palkkasimme kaivurin, jolta kului hommaan reilu työpäivä. Louheella laajennettiin etupihaa ja pengerrettiin pihaa tuonne metsän puolelle. Metsään/alapihalle oli aiemmin jopa parin metrin jyrkkä pudotus. Ideana on pengertää maata sen verran, että kulku sinne onnistuu muutenkin kuin kiipeilemällä tai kiertämällä. Pisteenä iin päälle eräältä työmaalta järjestyi meille noin seitsemän kuormaa multaa, joka on tarkoitus levittää pengerryksen päälle. Ennen mullan levittämistä täytyy jostain saada savea tms. maata tilkitsemään louhospatjan kolot. Milloin se järjestyy, emme tiedä :D Siihen asti ihailemme olkkarin ikkunoista multakasoja.


Louhe leviteltynä

Tontti on saatu myös aidattua siltä osin kuin oli tarkoituskin. Aidattua aluetta on noin 3000 m2. Aitasimme käytännössä vain takapihan, sillä halusimme, että pihaan pystyy ajamaan autolla availematta portteja tai varomatta auton ympärillä pörrääviä koiria. Aidantolpat ja 150 cm hitsatun riistaverkon tilasimme Virosta AB Polarilta, jolle täytyy antaa pisteet hyvästä palvelusta ja nopeasta toimituksesta. AB Polar on myös edullinen: samat tarvikkeet olisivat maksaneet Suomessa noin kaksi kertaa enemmän. Yllättävän siistiä ja maisemaan uppoavaa aitaa tuo verkko on, vaikka sitä hieman alkuun jännitettiinkin.




Onhan tää vähän tämmönen... työmaa :D