tiistai 15. joulukuuta 2015

Lattia-aherrusta

Blogi on ollut pari viikkoa ihan hunningolla raksaajille tutun kiireen takia. Pahoittelut jo etukäteen sekavasta tekstistä, hieman vaikeaa on enää muistaa pikkuisen väsähtäneenä mitä kaikkea ollaan saatu tehtyä ja missä järjestyksessä. Tärkein kuitenkin ensin: meillä on sähkö! Kaupungin sähkärit kävivät eilen kytkemässä sen! Whuuu!

Olemme nyt viimeiset pari viikkoa heiluneet erittäin intensiivisesti lattiahommissa. Lisäksi ollaan saatu viimeisteltyä etupihaa ja tietä ylijäämäsoralla, jota sitten pienoisten väärinymmärrysten takia heitimme talosta ulos 3 cm kerroksen verran enemmän kuin olisi oikeasti tarvinnut :D Tee työtä, jolla on tarkoitus. En tahdo edes tietää, mitä tuo on kuutioissa. Saadaanpa ainakin paksu lattia ja mikä tärkeintä: etupihalla ei ole mudasta tietoakaan.

Tie
Reilu viikko sitten saimme tasoitettua talossa soran oikeaan korkoon ja kylmävesiputketkin tuli asennettua. Viime viikon arki-illat puurrettiinkin sitten styroksien kanssa. Alkuun homma tuntui etenevän vikkeleästi, mutta loppua kohden hidastui huomattavasti. Esimerkiksi teknisessä tilassa riitti yllättävän paljon pähkäilemistä ja askartelemista.

Raksakoiriakin alkaa jo vähän väsymys painaa.
Viime viikon loppupuolella styroksit olivat vihdoin onnellisesti paikoillaan ja päästiin lämminvesiputkien pariin. Saimme lainaan kätevän koneen, jolla sai näppärästi sulatettua styroksiin roilot putkia varten. Ihan mun lempparipuuhaa!

 
Sunnuntaina valmista.
Ensi viikonloppuna saamme apuvoimia paikalle, joten ohjelmassa on ehkäpä ovien asennusta ja verkkojen kantamista sisälle, mikäli emme saa niitä kahdestaan tämän viikon aikana. Verkot tilasimme taloon.com:sta ja toimitus saapui juuri sopivaan aikaan :) Lattialämmitysjärjestelmän pitäisi saapua raksalle tänään. Edelleen muuten ne koolaukset puuttuvat päädystä, vaikka kovasti uhosin että ne valmistuvat ihan näillä näppäimillä. Ehtiihän niitä!


5 kommenttia:

  1. Hienosti tsempattu lattian kanssa! Se on kyllä sellaista näpertämistä, ettei toisesta väliä. Suurin työ on teillä nyt kuitenkin tehty. Ja voin kertoa, että kun valuauto kaartaa pihaan ja betoni kuivuu, helpostus on suuri! Ja takki tyhjä. :) Kovasti voimia teille isoon aherrukseen.

    Ja niin tuttu tunne tuo, ettei voimia meinaa riittää blogin päivittämiseen. Kamppailen saman ongelman kanssa koko ajan. Sitä se on kun itse rakentaa. Loppujen lopuksi kirjoittelu kuitenkin antaa enemmän kuin ottaa. :)

    Suvi / Ripaus unelmapulveria

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kyllä sen kanssa on huhkittu ihan mielettömästi! Enpä olisi arvannut, että on noin iso homma ja vielä on kuitenkin tehtävää edessä :) Taisitkin omassa blogissasi kirjoittaa tahmeista fiiliksistä lattian valmistumisen jälkeen ja ymmärrän nyt jo erittäin hyvin, mitä tarkoitit :D

    Oon samaa mieltä siitä, että enemmän tämä kirjoittaminen kuitenkin antaa kuin ottaa. Kiva selailla jo nyt blogia taaksepäin ja katsella mistä ollaan lähdetty.

    VastaaPoista
  3. Hei beussit bongattu, täältä löytyy myös yksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh! Vautsi! Ajattelin, että ihme jos joku tunnistaa rodun :D Mistäs teidän on?

      Poista
    2. No se on kyllä harvinaista, että joku tunnistaa, mutta ehkä kuitenkin muut roduharrastajat sentään :D Meillä on Pikkujalon koira :)

      Poista