perjantai 4. joulukuuta 2015

Budjetti

Maatöiden lasku tipahti eilen postiluukusta ja voi sitä riemua! Kustannukset olivat 36 % alle sen, mitä olimme siihen budjetoineet! Tätä ollaan nimittäin jännitetty ja paljon. Onneksi meillä oli niin paljon omaa käyttökelpoista maata niin saatiin todella hyvät säästöt. Budjetin ollessa ajankohtainen oli Karoliina KOTI-blogissa sopivasti haastanut raksabloggaajia avaamaan budjettiaan muiden raksaajien avuksi. Tästä insipiroituneena ajattelin tarinoida hieman rakentamisen kustannuksista. Meille oli suurta apua muiden budjeteista laatiessamme omaamme, mutta kuitenkin takaraivossa oli jatkuvasti ajatus siitä, että kenenkään toisen budjettia ei yksinkertaisesti voi soveltaa suoraan omaan projektiin.

Pitkään olemme miettineet oman budjettimme julkaisemista täällä. Se ei kuitenkaan tunnu hyvältä idealta kahdesta syystä. Ensimmäinen syy on se, että jotenkin sitä haluaa pitää näin suuret rahaan liittyvät asiat yksityisinä. Toinen syy liittyy budjetin soveltamiskelpoisuuteen. En nimittäin usko, että meidän budjettimme on sovellettavissa kauhean hyvin kovinkaan moneen muuhun hankkeeseen. Koti Betonia- blogin Sanna oli kommentoinut Karoliinan tekstiä hyvin: pelkkä hinta ei välttämättä ole niin informatiivinen kuin itse tarina. Esimerkiksi meillä maaperä vaikutti todella paljon maatöiden kustannuksiin emmekä tahdo, että joku vahingossa soveltaa meidän budjettiamme tältä osin omalle kallio- tai peltotontillensa. Sähkö- ja vesiliittymissäkin on ihan uskomattoman paljon hajontaa, mutta saatan kuitenkin avata niitä ja muita lupamaksuja tänne jonkin verran joskus toiste. Ne tuntuvat nimittäin tulevan monelle yllätyksenä eikä taida olla tavatonta, että ne unohdetaan budjetista lähes kokonaan. Karoliina oli laatinut hyvän excel-pohjan kivi/rinnetalon budjetille. Kannattaa tutustua.

Mainittakoon, että meillä on melko matala budjetti ja sillä hinnalla emme saisi vastaavaa taloa tältä alueelta näin suurella tontilla. Muutaman kilometrin päässä tontiltamme on uusi asuinalue, jossa viisi kertaa pienemmästä tontista saa maksaa jopa kaksi kertaa enemmän. Me rakennamme mielellämme haja-asutusalueelle (oikeastaan muuta vaihtoehtoa emme edes miettineet), mutta ei se ole kaikille sopiva juttu.

Olemme laatineet budjetin tarkoituksella hieman yläkanttiin, jotta siinä olisi tilaa mahdollisille yllätyksille ja ylityksille. Liian optimistiseksi sitä ei missään nimessä kannata tehdä. Tässä joitakin vinkkejä sekä huomioita ja valintoja, jotka vaikuttavat meidän talomme kustannuksiin:

* Talopaketin valinta
Ei riittäneet meidän rahat Kannustalojen Latoon (tai olisivat varmaan riittäneet, mutta todella tiukkaa olisi kyllä tehnyt), joten oli tyytyminen Kastellin Kaarnaan, jota olemme muokanneet latomaiseksi. Onhan tämäkin mainio eikä nyt ihan oikeasti ole mitään valittamista, mutta myönnettäköön etten päässyt hetkeen yli "feikki-Ladosta" :D Meidän talomme on aika kompaktinkokoinen (asuinneliöitä 114), joten sekin vaikuttaa kustannuksiin. Kaikkea kuluu vähemmän.

* Autotalli joskus toiste
Ei uskallettu vielä rakentaa autotallia, rakennetaan se sitten myöhemmin.

* Piha suurimmaksi osaksi luonnontilassa
Muovataan pikkuhiljaa talon valmistuttua, kun keksitään mitä sille tehdään. Ei kuitenkaan kummempia istutuksia, pengerryksiä tms.

* Työkalut
Suurin osa työkaluista meillä on jo valmiiksi hankittuna (kiitos M:n harrastusten) eikä niitä ole huomioitu budjetissa.

* Omalla työllä
Teemme itse lähes kaiken, minkä vain pystymme. Emme siis palkkaa ainuttakaan maalaria, timpuria, muuraria, pihasuunnittelijaa... Hartiapankkikuviota helpottaa huomattavasti se ettei meillä ole jälkikasvua, joten voimme keskittyä täysillä rakentamiseen. Omalle työlle on vaikea laskea hintaa, ja tokihan ammattilainen saa työn tehtyä huomattavasti nopeammin kuin hartiapankkirakentaja, joka käyttää rakentamiseen väkisinkin enemmän aikaa. Ajan voi ajatella maksavan siinä mielessä, että muutto uuteen kotiin hidastuu. Mutta kun tietää kuinka paljon esimerkiksi kokopäiväinen timpuri (saati kaksi) kustantaa kuukaudessa, niin kyllä vaan tulee motivaatiokämpästä maksamamme vuokra monen monta kertaa halvemmaksi. Lisäksi me todella pidämme rakentamisesta ja siitä, että on tekemistä. Jos olisimme enemmän mukavuudenhaluisia, niin tämä ei olisi vaihtoehto.

* Pihistelyn ja panostamisen sopivan suhteen löytäminen
 Emme tarvitse designia, hienoimpia laattoja tai upeimpia kylppärikalusteita (joo, kyllä se välillä kiukuttaa ettei voi saada JUST sitä mitä haluaa, mutta minkäs teet). Meille kelpaa esimerkiksi mainiosti kympin neliöhinnan laminaatti makkareihin, kun taas olokeittiön lattia tulee olemaan vähän arvokkaampaa laattaa. Kaikesta ei kuitenkaan kannata pihistää eikä tyytyä halvimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon, sillä se saattaa kosahtaa omaan nilkkaan myöhemmin.

* Kilpailuttaminen
Kannattaa kilpailuttaa lähes kaikki mahdollinen. Kilpailuttamisen lisäksi kannattaa ehdottomasti pyytää suosituksia urakoitsijoista esimerkiksi vastaavalta mestarilta tai tuttavilta. Mielummin kuitenkin maksaa vähän enemmän kunnolla tehdystä työstä kuin korjaa jonkun toopen jälkiä. Ylipäätään kannattaa selvitellä etukäteen millaista tyyppiä on raksalle ottamassa eikä ottaa heti suorilta sitä kaikista halvinta, joka lupaa kuut ja tähdet taivaalta.

* Ikea
Ihana, ihana, ihana Ikea. Keittiö JA kodinhoitohuone koneineen (paitsi liesi ja pesukone) irtosivat yli puolet halvemmalla, kuin Puustellista vastaavanlainen keittiö koneineen.  Ikeasta saimme vielä lahjakortin, jolla voimme ostaa esim. vaatekaapin. Vaatekaappeja on katseltu paljon eri liikkeissä ja kyllä Ikea vaan tuntuu vievän voiton hinta-laatu-suhteellaan.

4 kommenttia:

  1. Kiitos, oletpa osannut kirjoittaa todella selkeästi ja hyvin! Mukava kun tartuit haasteeseen :)
    Samaa mieltä kilpailuttamisesta. Hyvä asia - siitä ei voi tarpeeksi rakentajia muistuttaa. Kaikilla ei ole kaupanteosta kokemusta, varsinkaan talokauppojen yms ja osa ostaa sieltä mistä ensimmäisenä tarjouksen saa. Itsekin ole mieheltä oppinut tarjousten kilpaikutusta. Aluksi se oli minusta lähinnä noloa. Mutta ei se ol tyhmä joka pyytää vaan tyhmä joka maksaa, kuulin ystävältäni joka on markkinointi alalla.

    Hyvä idea tehdä noin ison tontin kanssa. Jos tontti on iso niin takapihalle pääsee taatusti myös myöhemmin koneiden kanssa. Ja ei suuren pihan tarvi olla kokonaan laitettu. Pikkuhiljaa ajan kanssa.Meilläkin on jätetty "metsäpuutarha" omalle pihalle :)

    JOkainen koti on ainutlaatuinen, en olisi ollenkaan harmissani "feikki-talosta". Meidän ensimmäinen talo oli Kannustalon "Rauhala"-malli vaikkei ollut kannustalon tekemä.Ei haitannut tippaakaan asumista :)

    JOs on sellainen elämäntilanne että pystyy (ja osaa!!!) rakentamaan itse on ihan hulluutta teettää työ jollakulla muulla. Meidän ensimmäinen koti tuli avaimet käteen (Puroila talot rakensi sen) sillä meillä oli kolme pientä lasta joista kolmas syntyi raksan aikana. Siihen vaiheeseen ei olisi kannattanut edes yrittää rakentaa itse...aiheuttaa perheelle uupumusta, masennusta jne.
    Täytyy olla todella motivoitunut että homma onnistuu ja jaksaa tehdä kaiken alusta loppuun itse. Meillä se onnistui mukavasti. Jotkin työvaiheet kuten seinien pakkelointi tuli ostettuna sillä laskimme että meillä olisi mennyt siihen paljon enemmän aikaa...

    Raksa-iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Näinhän se on, hinnoissa on ihan uskomattoman paljon hajontaa ja kilpailuttaminen kannattaa aina.

      Meillähän ei ole kokemusta varsinaisesti talonrakentamisesta ennestän. M:llä pysyy paremmin työkalut kädessä ja hänellä on olemassa jopa jonkinlainen visio rakentamisesta. Mä taas olen vaan innokas oppimaan ja tekemään. Jos ei olla osattu jotakin, niin ollaan kysytty. Ja usein vielä sitten parikin kertaa varmistettu. Onneksi meillä on perheenjäseniä ja ystäviä, joilla on kokemusta rakentamisesta. Niin ja vastaava mestari on ihan huippu! Ei tämä rakettitiedettä ole, mutta kuten kirjoitit niin motivaatiota täytyy olla. Aika usein saa myös poistua omalta mukavuusalueelta :D

      Poista
  2. Itse tein euromääräisen budjetin, joka ylittyi 10% ja oman työn tuntimääristä budjetin - jonka olen jo nyt ylittänyt 100%, eikä talo ole meillä vieläkään ihan valmis. Yllättävän paljon aikaa tässä rakentamisessa vaan kuluu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh! No niin kuluu, se on totta. Me emme budjetoi tuntimääriä, mutta onhan niitä kulunut todella paljon kun miettii, että pari kuukautta tehtiin lähes täyttä päivää puusavottaa.

      Poista